Nuuksiossa talvella 2004

Jo perinteeksi muodostunut talvinen mökkiretki Nuuksioon tehtiin tällä kertaa tammi- ja helmikuun vaihteessa. Kattilajärven rannalla sijaitseva Espoon kaupungin mökki oli tuttu myös aiemmilta vuosilta. Viikonloppu jäi varmasti retkeläisten mieleen, sillä Etelä-Suomea kohdannut lumipyry oli niin sankka, että sellaisia sattuu ainoastaan muutama vuosikymmenessä. Uudellamaalla lumensyvyys kasvoi reilun vuorokauden aikana noin 30 senttimetriä.



Pöytä meinaa käydä pieneksi, vaikka moni kuvasta puuttuukin.


Lauantaina osa porukasta teki kävelyretken Takkulan kylään, nopeimmat hiihtivät suksilla kansallispuistoa ristiin rastiin. Tässä ollaan Kattilajärven jäällä matkaan lähdössä.


Maasto oli melko mäkistä, lunta ei vielä lauantaina kuitenkaan ollut haitaksi asti.


Teemu, Leo ja Valtteri löysivät komeat jääpuikot, ...


joita ei yksinkertaisesti voinut jättää katkaisematta.


Väkivalloin muotoiltu uunivuoka osoittautui sittenkin hieman liian suureksi. Kuumuudessa laajennuttuaan se oli alkanut painaa uunin luukkua siten, että lukituksen avaaminen ei onnistunut. Onneksi neuvokkaat teekkarit ratkaisivat myös tämän ongelman. Ilmeestä päätellen olo on helpottunut, kun ruokaan lopulta päästään käsiksi. Ja eikun syömään ...


Sunnuntaina lunta oli jo niin paljon, että jopa suksilla eteneminen oli hankalaa. Ville näyttää mallia mäkimiehille, alastulo ainakin on pehmeä.

<< OYS

kuvat ja teksti: Juho Kannala